Historian neljäs ratkaisukilpailu 4UNI sai intensiivisen alun, kun uunituoreet tiimit laitettiin kovaan testiin kaksipäiväisessä ongelmat ja ratkaisut -työpajassa.

Testattu kaava ja täytetyt odotukset: 4UNI:n aloitusviikonlopusta ei puuttunut vauhtia tänäkään vuonna. Tiedekulmassa vallitsi lauantaiaamuna jännittynyt tunnelma, kun yksilöinä mukaan valitut 4UNI:laiset tapasivat ensimmäistä kertaa tiiminsä, joissa he työskentelevät intensiivisesti seuraavien kahden kuukauden ajan. Tänä vuonna 4UNI:ssa on mukana yhteensä 36 osallistujaa kuudesta eri korkeakoulusta, ja edustettuna on jopa 27 eri pääainetta. Taitotaso on korkealla: 38 prosenttia mukanaolijoista on korkeakouluopinnoissaan maisterivaiheessa tai jo valmistuneita.

Alussa ei säästelty, vaan lauantaipäivä alkoi ripeästi. Heti alkuun vasta kootuille tiimeille esiteltiin tämän vuoden kaksi haastetta, kiertotalous ja tasa-arvoiset mahdollisuudet, joista jompakumpaa jokainen tiimeistä lähtee ratkomaan kehittämällä liiketoimintakonseptin.

Post it -lappuja ei säästelty: ideointivaiheessa villeimmätkin ideat ovat tervetulleita.

Informatiivisen esittelyn jälkeen tiimit alkoivat pohtia, mitä yhtä konkreettista ongelmaa haasteessaan he lähtevät 4UNI:ssa ratkaisemaan. He analysoivat esimerkiksi, onko valittu ongelma todellinen ja onko heillä todella kompetenssia sekä halua ratkaista se. Pitkin päivää käytiin intensiivisiä neuvotteluita ja tehtiin raastavia kompromisseja, ja lopulta jokainen tiimi päätyi tarkoin valittuun ongelmaan.

Intensiivinen tiimityöskentely vaati heittäytymistä ja vei tiimejä vauhdikkaasti eteenpäin.

Sunnuntaiaamuna ei väsymys painanut, vaan jatkettiin siitä mihin lauantaina jäätiin. Päivän tarkoituksena oli lähteä kehittämään alkuvaiheen ratkaisuideoita ensimmäisenä päivänä valittuihin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja päivän päätteeksi jo pitchata ideat. Viikonloppu paketoitiin lopulta ansiokkaiden pitchausten ja leveiden hymyjen siivittämänä.

“Ensimmäinen viikonloppu on aina haastava”

Viikonloppu teki tehtävänsä, sillä sunnuntaina tiimien fiilikset olivat huipussaan.

”Ne odotukset, jotka olivat koko kilpailusta eilen aamulla, ovat muuttuneet täysin. En olisi uskonut, että voisimme olla jo tässä vaiheessa tiimimme kanssa”, kuvailee osallistuja Ida Haatainen sunnuntaina päivän päätyttyä.

Odotukset nousivat korkealle myös Helsinki Think Companyn 4UNI-tiimissä, joka fasilitoi tiimien matkaa aloitusviikonlopusta finaaliin asti.

“Oli ilahduttavaa nähdä, miten kunnianhimoisia tiimejä meillä on tänä vuonna. Ensimmäinen viikonloppu on aina haastava, mutta meillä on vahva luotto tähän porukkaan!” kahta tiimiä mentoroiva Riia Ranta kiteyttää.

Riia tietää mistä puhuu: hän osallistui 4UNI:in viime vuonna ja vaikuttaa nyt Helsinki Think Company ry:n hallituksessa.

Vuoden 2018 haasteet vaativat monitieteisiä ja luovia avauksia

Nani Pajunen Sitralta esittelee osallistujille kiertotaloushaastetta.

Tänä vuonna tiimit ovat yksien 4UNI historian isoimpien haasteiden äärellä, kun ratkaistavana on se, miten maapallomme jaksaa tulevaisuudessa ja miten kaikille yhteiskunnassa voidaan taata tasa-arvoiset mahdollisuudet hyvään elämään.

“Tämän vuoden haasteet ovat laajoja ja vaativat monitieteisiä sekä luovia avauksia”, 4UNI:n projektipäällikkö Riina Havonen painottaa.

Kiertotalous on aikamme suurimpia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Kulutamme enemmän luonnonvaroja kuin maapallon kantokyky kestää.

”Olemme pakon edessä, toimintatapojen on muututtava. Ja tässä muutoksessa tarvitaan teitä jokaista”, kiteyttää Nani Pajunen, kiertotalouden johtava asiantuntija Sitralta.

4UNI:n haastekumppanina Sitra on mukana syventämässä tiimejä kiertotalouden teemaan ja sparraamassa sekä arvioimassa tulevia ratkaisuja. Uraauurtava tulevaisuustalo on selvittänyt kiertotalouden mahdollisuuksia ja ohjaa Suomea kiertotalouden globaaliksi suunnannäyttäjäksi.

Tasa-arvoiset mahdollisuudet -haasteen taustoja avaa Ifeoma Kulmala Helsinki Think Companylta:

”Halusimme asettaa tämän vuoden haasteeksi nimenomaan tasa-arvon, jotta tiimit pääsevät tekemään ratkaisuja arvot edellä osin uudenlaisessa kontekstissa ja haastamaan itsensä oman osaamisensa kokoiseen maailmanmuuttamiseen.”

Vauhdin kiihtyessä tavoitteena paikka Kattilahallin finaalissa

Tiimien 4UNI-matka jatkuu jo tällä viikolla ensimmäisillä asiantuntijatyöpajoilla, joissa ratkaisuideat kirkastuvat entisestään. Teemaan syventyminen, vaikuttavuus ja Lean Canvas -työpajat ovat vuorossa jo heti tällä viikolla.

Syksyn edetessä katseet kääntyvät kuitenkin jo marraskuuhun, kun voittajaspekulaatiot nousevat ruokapöytien kuumimmaksi puheenaiheeksi. 4UNI huipentuu marraskuussa järjestettävään kutkuttavaan finaaliin, jossa finalistitiimit kohtaavat toisensa Helsingin legendaarisessa Kattilahallissa. Helsinki Think Companyn vuoden näyttävimmässä tapahtumassa finalistitiimit nousevat lavalle pitchaamaan ideansa tuomariston ja yleisön eteen. Parhaat tiimit palkitaan Slush-tapahtumalipuilla ja mahdollisuudella saada Think Company Fund -rahastosta tukea yrityksen perustamiseen. Kuitenkin vain paras tiimi kruunataan voittajaksi ja palkitaan startup-matkalla Lontooseen.

Helsinki Think Companyn väen fiilis aloitusviikonlopun jälkeen oli syystäkin hyvä.

Tätä 4UNI:n ainutlaatuista matkaa seurataan pitkin syksyä tässä blogissa. Käännekohdat, tiimien fiilikset sekä tänä vuonna myös huippuasiantuntijoiden opit ja vinkit työpajoista jaetaan blogissa jokaisen nähtäville. Pysy siis mukana, jottet jää paitsi tästä ainutlaatuisesta ja maailmaa muuttavasta 4UNI-ratkaisukilpailun matkasta!

Teksti: Emil Salovuori

Kuvat: Jenny Mujunen

Lue lisää 4UNI:sta: